Digimarkkinoinnin asiantuntija, pääkaupunkiseutu
Me kastellilaiset kuulumme perheyhtiö Harjavalta Oy -konserniin yhdessä Suomen ostetuimman keittiömerkin, Puustellin, sekä rakennusliike Lapti Oy:n kanssa. Kotimaisen Harjavalta-konsernin palveluksessa työskentelee nykyisellään yli 900 henkilöä ja konsernin liikevaihto on n. 400 milj. € (v. 2025).
Kastelli on ollut ylivoimaisesti ostetuin talomerkki Suomessa jo vuodesta 1994 lähtien. 30 vuoden aikana olemme rakentaneet kodin yli 30 000 perheelle. Panostamme jatkuvasti palveluidemme ja asiakastyytyväisyyden kehittämiseen.
Meillä Kastellilla asioita katsotaan ja kehitetään pitkällä tähtäimellä, perheyhtiön arvoja vaalien. Kastellilaisille tärkeitä arvoja ovat ihmisläheinen lähestymistapa, yhteisöllisyys ja tuloksellisuus.
Haemme digimarkkinoinnin asiantuntijaa osaksi Kastellin markkinointitiimiä
Etsimme innostunutta ja idearikasta markkinoinnin ammattilaista, jolla on luontainen kiinnostus sisustamista ja kotiunelmia kohtaan. Olet somenatiivi, joka viihtyy kameran linssin molemmin puolin ja olet kiinnostunut sisällön tuottamisesta sekä digitaalisen markkinoinnin kehittämisestä.
Työssäsi osallistut erilaisille messuille, kuvaat talonäytöksiä ja rakennusprojekteja sekä tuotat sisältöä Kastellin somekanaviin yhdessä muun markkinointitiimin kanssa. Työhösi kuuluu myös myynnissä olevien asuntojen myyntitietojen ylläpitoa eri kanavissa.
Työtehtävä on sopiva innokkaalle käytännön tekijälle, joka on uransa alkuvaiheessa ja kasvumatkalla. Tehtävässä menestyäksesi odotamme sinulta visuaalista silmää ja kiinnostusta koteja, sisustamista ja uusia trendejä kohtaan sekä erinomaista suomen kielen taitoa. Toivomme, että hallitset eri somealustojen käytön, sinulla on paljon ideoita ja suhtaudut positiivisesti uuden oppimiseen.
Meillä ei tarvitse työskennellä yksin, vaan teet tiivistä yhteistyötä Kastellin myynti- ja markkinointitiimin sekä muiden sisäisten sidosryhmien kanssa. Tarjoamme sinulle monipuolisen ja vakituisen työn Suomen tunnetuimman pientalobrändin tuotteen parissa sekä mahdollisuuden oppia ja kasvaa markkinoinnin ammattilaisena. Lisäksi tarjoamme henkilöstöedut, jotka tukevat hyvinvointiasi työssä ja vapaa-ajalla.
Meillä Kastellilla on palava halu toteuttaa asiakkaidemme asumisen unelmia – tule mukaan tekemään niistä totta!
Kiinnostuitko? Lähetä vapaamuotoinen hakuvideo 26.4.2025 mennessä.
Lisätietoja tehtävästä saat Jussilta 17.4. klo 9.00-10.00 ja 20.4. klo 12.00-13.00 puh. 0442021161 tai sähköpostilla jussi.rattya@kastelli.fi.
Lähetäthän hakemuksesi mahdollisimman pian, sillä paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
- Tiimi
- Myynti ja markkinointi
- Rooli
- Digimarkkinoinnin asiantuntija
- Sijainnit
- Kastelli Espoo
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
“Kastellilla jokaiselle annetaan mahdollisuus onnistua omalla vahvuusalueellaan.”
- Jarno Kalliokoski, asiakaspalvelupäällikkö
Kastelli-perheessä yli 9 vuotta
Kastelli-talot Oy yrityksenä
Kastelli on suomalainen pientalorakentamisen markkinajohtaja, joka suunnittelee, valmistaa ja toteuttaa mm. talopaketteja, muuttovalmiita omakotitaloja sekä huviloita. Kastelli Groupin muodostavat Kastelli, Hirsi-Kastelli ja Easyin.
Kastelli Group on osa kotimaista Harjavalta-konsernia. Juuremme ovat Harjavalta Oy:ssä, joka on pitkäikäinen suomalainen perheyritys sekä johtava rakennusalan konserni ja työllistäjä Suomessa. Konserniin kuuluvat lisäksemme Puustelli Group Oy sekä Lapti Group Oy.
Harjavalta-konserni lukuina: