Markkinointipäällikkö Kastelli
Me kastellilaiset kuulumme perheyhtiö Harjavalta Oy -konserniin yhdessä Suomen ostetuimman keittiömerkin, Puustellin, sekä rakennusliike Lapti Oy:n kanssa. Kotimaisen Harjavalta-konsernin palveluksessa työskentelee nykyisellään yli 1 500 henkilöä ja verkostoineen työllistämme noin 2 000 henkilöä. Konsernin liikevaihto on n. 369 milj. € (v. 2024).
Kastelli on ollut ylivoimaisesti ostetuin talomerkki Suomessa jo vuodesta 1994 lähtien. 30 vuoden aikana olemme rakentaneet kodin yli 30 000 perheelle. Panostamme jatkuvasti palveluidemme ja asiakastyytyväisyyden kehittämiseen.
Meillä Kastellilla asioita katsotaan ja kehitetään pitkällä tähtäimellä, perheyhtiön arvoja vaalien. Kastellilaisille tärkeitä arvoja ovat ihmisläheinen lähestymistapa, yhteisöllisyys ja tuloksellisuus.
Haemme markkinointipäällikköä
Etsimme tiimiimme innovatiivista ja tavoitteellista markkinointipäällikköä uudistamaan Kastellin brändejä ja nostamaan Kastellin asiakaskokemuksen ja digitaalisen markkinoinnin uudelle tasolle. Työtehtävä on uusi, joten sinulla on loistava mahdollisuus päästä luomaan uutta ja kehittämään vanhaa.
Meillä ei tarvitse työskennellä yksin, vaan teet tiivistä yhteistyötä Kastellin sisäisten sidosryhmien kanssa. Menestyksesi varmistamiseksi saat osaavan ja kehittyvän organisaation tuen, tuotekoulutuksen sekä vastuullesi suomalaisten parhaiten tunteman pientalobrändin. Voit hakea tehtävään mistä tahansa pääkaupunkiseudun, Turun, Tampereen tai Oulun alueilta.
Hakemamme markkinointipäällikkö on aikaansa seuraava ammattilainen, jolla on kokemusta brändien uudistamisesta ja markkinoinnin kehittämisestä sekä ymmärrystä asiakaskokemuksen merkityksestä liiketoiminnassa. Olet kiinnostunut sisustamisesta ja trendeistä ja sinulla on näkemys, miten näitä ilmiöitä voidaan hyödyntää brändimme vahvistamisessa ja kohderyhmää puhuttelevassa markkinoinnissa.
Työtehtävääsi sisältyy:
- Vastaat Kastellin markkinointistrategian suunnittelusta ja toteutuksesta.
- Vastaat Kastellin brändien uudistamisesta ja kehittämisestä.
- Vastaat Kastellin asiakaskokemuksen kehittämishankkeista.
- Kampanjoiden, sisällöntuotannon ja digitaalisen markkinoinnin koordinointi ja kehittäminen.
- Markkinointibudjetin hallinta.
- Yhteistyö myynnin, tuotekehityksen ja muun organisaation kanssa.
- Tarkempi työnkuva määritellään tehtävään valitun henkilön mukaan.
Tehtävässäsi menestyäksesi odotamme sinulta:
- Vahvaa kokemusta brändien ja (digitaalisen)markkinoinnin kehittämisestä.
- Ymmärrystä asiakaskokemuksen merkityksestä liiketoiminnassa ja kokemusta asiakaskokemuksen kehittämisestä/palvelumuotoilusta.
- Visuaalista silmää ja kiinnostusta sisustamista ja designmaailmaa kohtaan.
- Uusien trendien ja teknologioiden seuraamista.
- Hyviä projektinhallinta- ja yhteistyötaitoja.
- Analyyttistä otetta ja kykyä hyödyntää dataa päätöksenteossa.
- Erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa.
Meillä Kastellilla on palava halu toteuttaa asiakkaidemme asumisen unelmia – tule mukaan tekemään niistä totta!
Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi 14.9. 2025 mennessä.
Lisätietoja tehtävästä saat Saijalta puh 0504688104 tai sähköpostilla saija.niemi@kastelli.fi. Soittoaika: to 4.9. kl0 14-16 ja 10.9. klo 9.00-10.00.
Lähetäthän hakemuksesi mahdollisimman pian, sillä paikka täytetään heti sopivan markkinointipäällikön löydyttyä.
- Tiimi
- Myynti ja markkinointi
- Rooli
- Markkinointipäällikkö
- Sijainnit
- Kastelli Espoo, Kastelli Oulu, Kastelli Tampere, Kastelli Turku
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
“Minulle ykkösjuttuja Kastellilla ovat tosi mukavat työkaverit, älyttömän hyvä yhteishenki, hyvät järjestelmäprosessit ja se, että taustalla on vakavarainen perheyhtiö.”
- Tuomas Koski, vastaava työpäällikkö
Kastelli-perheessä yli 20 vuotta
Kastelli-talot Oy yrityksenä
Kastelli on suomalainen pientalorakentamisen markkinajohtaja, joka suunnittelee, valmistaa ja toteuttaa mm. talopaketteja, muuttovalmiita omakotitaloja sekä huviloita. Kastelli Groupin muodostavat Kastelli, Hirsi-Kastelli ja Easyin.
Kastelli Group on osa kotimaista Harjavalta-konsernia. Juuremme ovat Harjavalta Oy:ssä, joka on pitkäikäinen suomalainen perheyritys sekä johtava rakennusalan konserni ja työllistäjä Suomessa. Konserniin kuuluvat lisäksemme Puustelli Group Oy sekä Lapti Group Oy.
Harjavalta-konserni lukuina:
Työskenteletkö jo yrityksessä Kastelli-talot Oy?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.