Myyntipäällikkö Etelä-Suomeen
Me kastellilaiset kuulumme perheyhtiö Harjavalta Oy -konserniin yhdessä Suomen ostetuimman keittiömerkin, Puustellin, sekä rakennusliike Lapti Oy:n kanssa. Kotimaisen Harjavalta-konsernin palveluksessa työskentelee nykyisellään yli 1 500 henkilöä ja verkostoineen työllistämme noin 2 000 henkilöä. Konsernin liikevaihto on n. 369 milj. € (v. 2024).
Kastelli on ollut ylivoimaisesti ostetuin talomerkki Suomessa jo vuodesta 1994 lähtien. 30 vuoden aikana olemme rakentaneet kodin yli 30 000 perheelle. Panostamme jatkuvasti palveluidemme ja asiakastyytyväisyyden kehittämiseen.
Meillä Kastellilla asioita katsotaan ja kehitetään pitkällä tähtäimellä, perheyhtiön arvoja vaalien. Kastellilaisille tärkeitä arvoja ovat ihmisläheinen lähestymistapa, yhteisöllisyys ja tuloksellisuus.
Haemme myyntipäällikköä Etelä-Suomeen
Etsimme tiimiimme uutta avainhenkilöä rakentamaan Kastellin tulevaa kasvua. Haemme tulosnälkäistä myyntipäällikköä Kastellin tärkeimmälle ja suurimmalle myyntialueelle Etelä-Suomeen vastaamaan Kastelli- ja Hirsi-Kastelli- brändien myynnistä. Saat myytäväksesi markkinajohtajan tuotteet ja pääset vastaamaan Etelä-Suomen myyntialueen myyntituloksista, alueen operatiivisesta toiminnasta ja valmentamaan osaavaa henkilöstöä. Meillä ei tarvitse työskennellä yksin, vaan teet tiivistä yhteistyötä Kastellin sisäisten sidosryhmien kanssa. Menestyksesi varmistamiseksi saat osaavan ja kehittyvän organisaation tuen sekä kattavan tuotekoulutuksen.
Hakemamme myyntipäällikkö on palveluhaluinen, asiakasta kuunteleva myynnin ammattilainen ja tiimipelaaja, jolla on halu luoda alan paras asiakaskokemus.
Työtehtävääsi sisältyy:
- Vastaat Kastellin tärkeimmän ja suurimman kasvupotentiaalin omaavan myyntialueen budjetoinnista ja alueen tuloksellisuudesta.
- Myyntialueen kauppiaiden esihenkilönä ja valmentajana toimiminen.
- Kastellin ja Kastellin toimintatapojen kehittäminen ja uudistaminen yhteistyössä muun organisaation kanssa.
- Asiakaskokemuksen kehittäminen.
- Kastellin brändien tunnettuuden ja mielikuvan kehittäminen sekä tiivis yhteistyö alueella toimivien sidosryhmien kanssa.
- Raportoit tehtävässäsi yhtiön myynti- ja markkinointijohtajalle
Tehtävässäsi menestyäksesi odotamme sinulta:
- Vahvaa liiketoimintaosaamista ja tuloshakuisuutta, kokemusta tuloksellisesta myyntityöstä / tuloksellisen myyntityön johtamisesta.
- Kiinnostusta asiakaskokemuksen kehittämiseen
- Vahvoja vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja.
- Halua kehittää ja kehittyä
- Valmentavaa johtamisotetta ja tiimipelaamista
- Kaupallisen alan tutkintoa tai muuta soveltuvaa tutkintoa
- Pientaloalan tuntemus sekä hyvä ruotsin ja englannin kielen taito katsotaan eduiksi.
Meillä Kastellilla on palava halu toteuttaa asiakkaidemme asumisen unelmia – tule mukaan tekemään niistä totta!
Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi 1.9. 2025 mennessä.
Lisätietoja tehtävästä saat Tapiolta puh 0400501610 tai sähköpostilla tapio.vyorykka@kastelli.fi.
Lähetäthän hakemuksesi mahdollisimman pian, sillä paikka täytetään heti sopivan myyntipäällikön löydyttyä.
- Tiimi
- Myynti
- Rooli
- Myyntipäällikkö
- Sijainnit
- Kastelli Espoo
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
“Minulle ykkösjuttuja Kastellilla ovat tosi mukavat työkaverit, älyttömän hyvä yhteishenki, hyvät järjestelmäprosessit ja se, että taustalla on vakavarainen perheyhtiö.”
- Tuomas Koski, vastaava työpäällikkö
Kastelli-perheessä yli 20 vuotta
Kastelli-talot Oy yrityksenä
Kastelli on suomalainen pientalorakentamisen markkinajohtaja, joka suunnittelee, valmistaa ja toteuttaa mm. talopaketteja, muuttovalmiita omakotitaloja sekä huviloita. Kastelli Groupin muodostavat Kastelli, Hirsi-Kastelli ja Easyin.
Kastelli Group on osa kotimaista Harjavalta-konsernia. Juuremme ovat Harjavalta Oy:ssä, joka on pitkäikäinen suomalainen perheyritys sekä johtava rakennusalan konserni ja työllistäjä Suomessa. Konserniin kuuluvat lisäksemme Puustelli Group Oy sekä Lapti Group Oy.
Harjavalta-konserni lukuina:
Työskenteletkö jo yrityksessä Kastelli-talot Oy?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.